Kreikkalainen moussaka


Moussaka on lähes ainoita munakoisosta tehtyjä ruokia, jotka maistuvat ikään katsomatta kaikille. No, okei, myös berenjenas con miel eli siirapilla höystettyt frittimunakoisot ovat lähes kaikkien herkkua.

Vaikka moussaka mielletään kreikkalaiseksi ruoaksi, sen versioita tehdään ympäri Välimeren maita. Itse asiassa nykyaikaisen krekkalaisversion, jota tämäkin resepti edustaa, kehitti vasta 20-luvulla kreikkalainen kokki Nikalaos Tselementes.

Moussakan teossa on monta työvaihetta, mutta ne menevät mukavasti limittäin, kun laitat ensin kasvikset uuniin paahtumaan, sitten lihakastikkeen hautumaan ja teet viimeisenä bechamel-kastikkeen juuri ennen kuin alat kasaamaan moussakaa vuokaan. Kaikkinensa aikaa kuluu 2-3 h, koska moussaka on vielä uunissa tunnin ja sen pitää antaa rauhassa vetäytyä vähintään 45 min ennen tarjoilua.

Kasvikset (neljälle reilut annokset)

  • 3 munakoisoa
  • 3 bataattia
  • oliiviöljyä ja suolaa 

Suomessa on tapana itkettää munakoisoista kitkerää nestettä pois, mutta Espanjassa olemme huomanneet, ettei tälle välivaiheelle ole tarvetta – munakoisot ovat miedon makuisia ilman itketystäkin. Sen voi kuitenkin tehdä viipaloinnin jälkeen ripottelemalla suolaa munakoisosiivujen päälle. Puolen tunnin kuluttua pyyhi suola ja pintaan noussut neste talouspaperilla pois.

Kuori ja viipaloi bataatit noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Leikkaa munakoiso samalla tavalla sentin paksuisiksi kiekoiksi. Itketä munakoisot, mikäli haluat. Sivele munakoisojen pintaan kevyesti oliiviöljyä pullasudilla. Asettele sekä bataatit että munakoisot uunipelleille ja paahda 200-asteiseisessa uunissa puolisen tuntia. Munakoisojen pintaan alkaa tulla tässä ajassa kaunis kevyt rusketus.


Lampaanlihakastike

  • 1 sipuli
  • 4-5 valkosipulinkynttä
  • 1 dl tomaattipyreetä
  • Puolisen kiloa lampaan jauhelihaa (vinkki: yhdestä karitsan etukoivesta tulee noin puoli kiloa lihaa, jos pyydät lihamestarin irroittamaan ja jauhamaan lihat)
  • 2 dl punaviiniä
  • 2 tl kuivattua timjamia
  • 2 tl kanelijauhetta
  • 1 tl kuivattua minttua (tai muutama lehti tuoretta tai piparminttua)
  • Suolaa ja pippuria
  • Oliiviöljyä

Leikkaa sipuli pieneksi kuutioksi ja viipaloi valkosipuli. Kuullota sipulit pannulla oliiviöljyssä, kunnes ne alkavat olla läpikuultavia. Lisää tomaattipyre ja sekoita se hyvin sipuleiden kanssa.

Lisää lampaan jauheliha ja ruskista se. Kun liha on saanut ruskean värin kauttaaltaan lisää punaviini, timjami, kaneli ja minttu.


Keitä kastiketta miedolla lämmöllä kasaan 45-60 min. Kun kastikkeesta on haihtunut ylimääräinen neste, mausta suolalla ja pippurilla. Maista myös kaneli, koska sen aromi saa tulla selvästi läpi. Kastike saa olla myös aavistuksen verran ylisuolaista, koska se toimii vastapainona makealle bataatille, kun moussakavuoka on valmis.

Kun lampaanlihakastike on valmis, jätä se sivuun odottamaan, kunnes bechamel on valmis.

Bechamel-kastike

  • 0,5 l maitoa
  • 60 g normaalisuolaista voita
  • 60 g vehnäjauhoja
  • Puolikas muskottipähkinä raastettuna, n. 1 tl
  • 50 g juustoraastetta, esim. parmesan tai provolone
  • Suolaa

Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita kunnes seos on tasainen. Ensiksi lisää puolet maidosta ja sekoita vispilällä koko ajan kunnes kastike alkaa kiehua. Lisää toinen puolikas maidosta ja jatka sekoittamista. Kun kastike alkaa saostua, lisää muskottipähkinä sekä juustoraaste ja mausta suolalla. Huomaa, että kastiketta pitää sekoittaa koko keittämisen ajan jatkuvasti, koska muuten siitä tulee paakkuista.

Moussakan kokoaminen ja paistaminen uunissa

  • 100 g juustoraastetta, samaa kuin mitä käytit bechameliin
  • oliiviöljyä vuoan voiteluun
Voitele iso (n. 25x35 cm) matala vuoka oliiviöljyllä. Kokoa moussaka seuraavassa järjestyksessä:
  1. Puolet lihakastikkeesta
  2. Kolmannes bechamelista
  3. Munakoisot
  4. Bataatit
  5. Puolet lihakastikkeesta
  6. Kolmannes bechamelista
  7. Munakoisot
  8. Bataatit
  9. Kolmannes bechamelista
  10. Juustoraaste


Peitä vuoka alumiinifoliolla ja paista 175 asteessa tunnin verran. Poista folio 45 minuutin paistamisen jälkeen, jolloin juustoraaste saa kauniin ruskean pinnan.

Kun moussaka on valmis, nosta se liedelle vetäytymään 45-60 minuutin ajaksi. Tämä on tärkeää, koska mikäli moussakan laittaa tarjolle heti, se hajoaa paloja irroitettaessa.


¡Buen provecho!




Kommentit